Seksi mies päällä ryhmä homo seksiä

seksi mies päällä ryhmä homo seksiä

Hän sanoo ettei uskalla lähestyä minua fyysisesti, vaikka en varmasti ole torjunut hänen lähentelyjään moneen vuoteen. Itse olen tehnyt paljonkin aloitteita, joihin olen saanut hienotunteiset tai vähemmän hienotunteiset pakit, mutta yritän silti jaksaa pitää flirttiä yllä.

Tiedän sen miellyttävän miestänikin periaatteessa, mutta Nyt mieheni lipsautti vielä senkin, että on halunnut entistä vaimoaan heidän suhteessaan enemmän kuin minua. Olen itse aika väsynyt koko tilanteeseen enkä oikein tiedä kenelle tästä voisi edes puhua.

Koen aiheen jotenkin arkaluontoiseksi. Pelkään vinoja hymyjä ja ivailua siitä, että nainenhan se on, jonka pää on kipeä ja mies haluaa aina Mielestäni seksin antamisen ja saamisen pitäisi olla aikuisen parisuhteen kulmakivi ja myös nainen saa haluta - ja minä haluankin miestäni, sillä rakastan häntä todella paljon. Seksin puuttumisen takia olen muuttunut kireäksi ja ärtyisämmäksi kuin ennen, mikä ei totisesti paranna tilannetta.

Olen alkanut kiinnittää entistä enemmän huomiota ulkoisen olemukseni huonoihin puoliin: Murehdin myös omaa käyttäytymistäni, koska se tuntuu vaikuttavan mieheni haluihin. Yritän olla ajoittaisesta pinnan kiristymisestä huolimatta reilu, avaramielinen, kiivastumaton ja kiltti - ja menen vaikka vessaan itkemään jos oikein ahdistaa nykyään itken usein yksinäni, tunnen alakuloa ja häpeää.

En missään tapauksessa halua mennä vieraisiin, en halua erota, en muuttaa pois. Tahdon oman urokseni takaisin! Tilanteemme on mielestäni ihan solmussa tämän asian takia. Pelkään, että jatkuva puutteessa eläminen alkaa vaikuttaa todella huonosti suhteemme hyviin puoliin joita onneksi löytyy ainakin minun mielestäni paljon.

Onko muilla naisilla tällaisia kokemuksia pidemmässä parisuhteessa? Miten tästä pääsisi rakentavasti yli ja eteenpäin? Olisiko miehillä jotain henkilökohtaisia viisaita ajatuksia tällaisesta tilanteesta?

Kuinka yleistä tämä on sittenkin? On ajatus halukkaista miehistä vain myytti ja todellisuus juuri kuvailemasi kaltainen? Itselläni on aika lailla sama tilanne. Meillä se vaan on jatkunut jo 12 vuotta. Olen tuona aikan kokeillut aikalailla kaikkea. Olen laihduttanut värjännyt hiuksia pukeutunut seksikkäästi, asentanut tv: Kipinä vaan on poissa. Olen tehnyt aloitteita ja kokeillut myös sitä tapaa että minulta ei saa toivoen että se mitä ei saa sitä juuri haluaa.

Olen yrittänyt kysellä missä vika ja miksi ei kiinnosta, hänen vastauksensa on hyvin samanlaisia kuin teilläkin. Väsyttää, ei huvita jne. Minussa ei kuulemma ole mitään vikaa ja se vaan johtuu stressistä, kiireestä, väsymyksestä jne. Ehkä, mutta ei aina ole ollut kiire ja onhan 12 vuotta pitkä aika, miten muka aina voisi olla jotain.

Meillä oli jossain vaiheessa pätkiä että jonkinmoista seksiä tuli krt vuodessa ja nyt viimeaikoina vaihdellen 1krt kuukaudessa.

Viime aikoina selitys on kuulunut edellisten lisäksi: Nykyään olen kaikkea muuta kuin mitoissa, mutta tässä välissä olen ollut todellakin mitoissa ja kiinnostusta on sadellut kaikkialta muualta paitsi kotoa runsain mitoin.

En usko että oma ulkomuotoni tai minun tekemiseni tai sanomiseni ovat tilanteen pohjimmainen syy. Epäilen että olemme liian hyvät ystävät ja päästin puolisoni liian lähelle itseäni jolloin kipinä katosi ja suhde väljähti sen ja pitkän seurustelun myötä. Puolisoni on erittäin kiinnostunut seurastani ja teemmekin kaiken yhdessä. Ulospäin olemme ihanne ja tuttavani kadehtivat liittoamme. En tosin ole kehdannut kertoa kenellekkään kolikon kääntöpuolta.

Jossain tässä välissä on mieleeni juolahtanut ajatus että voisiko puolisoni olla homo? Uskomatonta joutua edes miettimään vaihtoehtoa. Hän itse vihaa homoja ja röyhistelee kuin miehiset miehet konsanaan. Mutta silti olen alkanut epäillä asiaa todenteolla. Voisiko se olla niin ettei hän myönnä sitä itselleenkään vaan kieltää koko asian vanhanaikaisen kasvatuksen ja moraalin tuloksena? Olen kysynyt asiaa häneltä suoraan ja hän on loukkaantunut kysymyksestäni silminnähden paljon, myös suuttumusta on ollut.

Onko teillä ollut vasataavaa ja onko sinulle tullut mieleen edes ajatella moista? Apua en tiedä tilanteeseen, toivoisin että paikalla olisi naisia ja miehiä auttamassa meitä molempia. Yksin et joka tapauksessa ole, ja epäilen että tämä on yllättävänkin yleistä, siitä ei vain puhuta!

Olen ollut naimisissa nyt 12 vuotta ja meillä tilanne kiristyi muutamia vuosia sitten. Hellyys on aina ollut suuri puute meidän suhteessa mieheni puolelta ja se varmaankin ajoi myös minut hetken mielijohteesta vieraisiin. Saimme mielestäni asiat sovittua ja jatkoimme hetken hyvin onnellisina. Oli kuin ilma oli puhdistunut ja kaikki toimi kuten toivoimme. Jostain syystä tilanne kuitenkin palasi ennalleen, eli mieheni hellyyden osoitukset vähenivät ja seksielämä samalla.

Minun miehelläni on myös samainen taipumus kääriytyä omaan kuoreensa ja ns. Minustakin kun sovitut asiat on sovittuja ja on raukkamaista ottaa niitä esiin jonkun muun riidan yhteydessä.

Nyt tilanteemme on mennyt siihen jamaan että ensin loppuivat kaikki hellyyden osoitukset, jotka mieheni mielestä oli teeskentelyä ja koska koin että seksuaalinen kassakäyminen vaatii myös hellyyyttä ei vain itse aktia, niin sekin jäi pikkuhiljaa pois kokonaan.

Nyt on tullut selibatiassa elettyä yli puolivuotta ja täytyy myöntää että ei juuri ole mielenkiintoakaan tässä tilanteessa. Minulla kun haluttomuus heijastuu suoraan muista parisuhteessa olevista ongelmista ja minusta ne olisi pitänyt ratkoa ensin. Olen ehdottanut useasti että kävisimme jossain keskustelemassa asioista, kun emme saa tilannetta itse parannettua, mutta mieheni ei enää ole halukas.

Mieheni on päättänyt että haluaa erota ja on alkanut järjestää omaa elämäänsä ja minä yritän koota itseni ja jatkaa omaani. Rakkaus kun ei ole minun osaltani ainakaan vielä hävinnyt, ehkä himmentynyt mutta loppupeleissä ei kuitenkaan hävinnut.

Laasasen mallissa puolestaan hämmentää miehiin ja naisiin ympätty mustavalkologiikka: Tarkoitus ei ole sanoa, etteivätkö naisetkin halua seksiä eikä edes se, että naiset ovat aina parisuhdetta vailla not , vaan se, että koko laasaskeskustelu tapahtuu toinen osapuoli toista kohtaamatta ja lähtökohtaisesti katkeroituneesta näkökulmasta.

Kiitos tästä energisestä ja positiivisesta bloggauksesta sekä koko blogista, tällaista ajattelua tarvitaan eritoten Suomeen, negatiivisuuden ja kyynisyyden pesäkkeeseen, lisää! Se pitää paikkansa, että vakka kantensa valitsee vanha suomalainen sanonta. Miehet haluavat että nainen on heidän kanssaan samalla tasolle, en tiedä yhtään pariskuntaa, joissa mies on yliopistotutkinnon suorittanut ja vaimo käynyt vain ammattikoulun. Jos mies on yliopistotutkinnon suorittanut niin hänellä on yliopistotutkinnon suorittanut vaimo.

Jos nainen on maatalouslomittaja, kaupan kanssa tai siivooja, niin ihan turha edes haaveilla akateemisesta miehestä. Tunnen montakin paria, jossa mies on korkeakoulutettu, mutta nainen töissä esimerkiksi kaupan kassalla tai mäkkärissä. Toisin päin sen sijaan ei tapahdu koskaan. Naiset juuri haluavat vähintään itsensä tasoisen miehen.

Miehellä sen sijaan ei ole varaa valita. Omassa lähipiirissäni on aviopari, jossa nainen tekee väitöskirjaa yliopistolla ja mies ajaa rekkaa. Voit verrata sitä vaikka tilanteeseen, jossa vauva hymyilee vanhemmilleen: Kukaan ei kuitenkaan kuvittele että vauva aktiivisesti laskelmoi tilannetta.

Samoin joka ikinen vuorovaikutustilanne voidaan nähdä hyödyn tavoitteluna, siis samassa keskustelussa vaikka minun hyötyni on kiinnostava keskustelu, sinun hyötysi on tuntea ihmisen läheisyyttä, jonkun kolmannen hyöty saada tietoa jostain tietystä aiheesta.

Kukaan ei kuitenkaan sano että joku näistä kolmesta osapuolesta on julma syöjätär joka hyväksikäyttää keskustelukumppaniaan saadakseen läheisyyttä, vaan keskustelun kuvaaminen vaihtotilanteena on yksinkertaisesti tapa hahmottaa ja jäsentää ihmisten tiedostamattomia motiiveja sekä muita mahdollisia rakenteita.

Samalla tavoin myös markkina-arvoteoria ainoastaan hahmottaa ja jäsentelee parisuhteita tiedostamattomana vaihtotilanteena, jossa molempien tiedostamaton intressi on saada hyötyä toiselta seksiä, läheisyyttä, jne. Ylilautalaisten ja muiden vastaavien mukaan naiset käyttävät seksuaalista valtaa häikäilemättömästi. Laasaslaisten mukaan naiset käyttävät seksuaalista valtaa samalla tavalla kuin karismaattiset puhujat käyttävät puhetaitojaan vakuuttaakseen ihmiset, tai sinä käytät kirjoitustaitojasi havainnollistaaksesi ihmisille miksi he eivät saa parisuhteita.

Ylilautalaisten joukko ja laasaslaisten joukko ehkä risteävät keskenään voimakkaastikin, mutta ne eivät ole sama joukko ja markkina-arvoteoria ei ole yhtä kuin laudoilla vikisevien jonnejen ulinat. Kyseessä on graduun pohjautuva kirja joten akateemisesti se ei ole esim. Okei, tämä kuulostaa ihan pätevältä. En varsinaisesti epäile, etteikö itse teoria olisi ihan okei. Kyseenalaistan lähinnä sen, kannattaako tuollaista teoriaa pänttäillä, kun se ei oikein näytä tuovan sen kummempaa iloa monille harjoittajilleen.

Uskon vahvasti, että panostamalla saman ajan muunlaiseen itsensä kehittämiseen, voisi saada huomattavasti parempia tuloksia. Uskaltaudun olettamaan, että valtaosa tuota pänttäävistä miehistä tekee sen kuitenkin itsekkäistä syistä ts.

Tämä on tietysti ihan fine, mutta en oikein onnistu näkemään järkeä siinä, että käytetään aikaa päntätäkseen materiaalia, joka tuntuu olevan enemmän tai vähemmän tehotonta. Saatan toki olla väärässä. Ehkäpä sitä teoriaa pänttäävät miehet ovat järkyttäviä seksimagneetteja, joille sataa seuraa kaikilta suunnilta, mutta kaiken näkemäni perusteella asia tuntuu olevan pikemminkin päinvastoin.

Erityisesti olen samaa mieltä siitä, että itseään on kehitettävä. Mitä monipuolisempi olet, niin sitä kiinnostavampi olet. Ainakin näin miehen näkökulmasta vaikuttaa asia näin olevan. Naiset ovat kiinnostuneita miehistä, jotka tekevät ja saavat aikaan asioita. Juttua riittäisi pitkäänkin, mutta en valitettavasti nyt kerkeä.

Kiitos paljon mahtavasta ja hyödyllisestä blogistasi: Tämäkin juttu oli infoa täynnä ja tsekkasin myös laittamiasi viitteitä. Suositteluista kirjoistasi löysin kuitenkin erittäin karmivan kirjan, vaikka varmasti monella ihmisillä hyvin harhaanjohtavasti varmaan tapahtuukin. Nimittäin tuo Dean C. Kirjan esittelyssä mainitaan jo riittävästi:. Tämä johtuu siitä, että rakastumisen tunne on biokemiallisesti yhteydessä tunteeseen hallinnan puutteesta.

Jos tunnet olevasi täysin hallinnassa tai täysin varma toisen ihmisen rakkaudesta, alkavat intohimon tunteesi haalistua. Poissa on haaste, tunnekipinä ja jännitys. Eräänä päivänä Liisa on poikkeuksellisen herkässä tilassa ja kertoo Pekalle, ettei ikinä voisi rakastaa ketään muuta miestä. Seuraavana päivänä Pekka ihmettelee, miksi hänellä on yhtäkkiä niin tylsää parisuhteessaan. Suhteen mielekkyyttä ylläpitänyt pieni jännityksen tunne on poissa, koska Pekalle selvisi että hänen tyttöystävänsä on pysyvästi ja hieman liian epätoivoisesti rakastunut häneen.

Pian hän alkaakin tuntea ihastusta muihin naisiin. Liisa havaitsee tämän ja alkaa siksi käyttäytyä entistä epätoivoisemmin saadakseen Pekalta enemmän huomiota.

Tällöin Pekka harkitseekin jo eroamista. Lopputilanne on kaoottinen, mutta tilanne ei johdu siitä että Pekassa tai Liisassa olisi varsinaisesti mitään vikaa. Syy on parisuhteen dynamiikassa, joka on vahingossa horjahtanut pahemman kerran.

Mielestäni tämä on aivan karmiva ajatusmalli. Siis herkässä tilassa ihminen kertoo toiselle, vieläpä seurustelua takanaan pitkälti, että rakastaa , niin mielenkiinto lopahtaa ja uutta etsitään. Tämä on karmivampaa ajattelua ja opastusta ja ohjeita demonisille ihmissuhdeleikeille, miten toimia ja käyttäytyä manipuloivasti että ihminen joko roikkuu tai ei roiku, että intohimo säilyy, kuin nuo kirjat mitkä haukuit.

Mitä itse olet kirjasta mieltä, oletko lukenut sen ja saitko siitä oikeasti hyödyllistä infoa. Onko tosiaan niin, että olen suositellut tuota kirjaa jossain? Olen kyllä suositellut blogissa kirjoja, mutten kuollaksenikaan muista suositelleeni tuota. Tiedän kyllä itse kirjan ja olen hyvin samaa mieltä siitä, mitä kirjoitit. Henkilökohtaisesti vastustan kaikkia tuollaisia valtapelejä, erityisesti juuri tuonkaltaisia, jotka käyttöön otettuna ehkäisevät lähentymistä.

Toisaalta uskon tuon dynamiikan pitävän monissa tapauksissa ei toivottavasti kaikissa! Ja joo anteeksi, kirjoitin kommentin niin pikaisesti, ilman oikolukua, että oli muutoinkin varmasti epäselkeä.

Pitäisi oikeiden tunteiden ja niiden ilmaisemisen sijaan miettiä käytöstään kuinka roikottaa jotakuta, ei päästää LIIAN lähelle jne.. No, en ole kirjaa lukenut niin en tiedä, siksi kysyin sinulta Jevgeni, että ymmärisnkö väärin krijan sisällön vain tuon mainostekstin perusteella.. Tuota kirjaa en siis itse ole lukenut, mutta tutustunut kyllä.

Siksi en varsinaisesti uskalla lukematta suositella sitä. Okcupidin tilastoissa kuitenkin suurin osa piti passionia tärkeämpänä kuin dedicationia suhteessa, yllätyksekseni.

Itse tulkitsen asian niin että parhaat neuvot suhteeseen riippuvat parin temperamenteista, kasvatuksesta. Tässähän oli hyviä asioita, jotka varmasti pitävät paikkansakin, mutta ainoa mikä kalskahti, niin oli tuo Raakel Liekin kommentti kiinnostuksen osoittamisesta, josta tässä lainaus:.

Tuossahan selvästi lähestytään ihan tuntematonta ihmistä, kun ei toinen vielä toisen nimeäkään tiedä, ja tuo tapa voisi ehkä Raakelin, tai jonkun muun yhtä suuren markkina-arvon omaavan kohdalla toimiakin. Onhan Raakel sentään nainen, ja hyvännäköinenkin sellainen, ja vielä julkkis sekä ex-pornonäyttelijäkin, joten statusta riittää. Mutta entäpä jos tavallinen suomalainen perusjamppa menisi lausumaan vaikka baarissa jollekin tuntemattomalle muijalle, että: Moi, olen Pekka ja olen kiinnostunut sinusta?

Voisi olla jossain tapauksessa, että ei olisi kaukana ettei korville tulisi, näin kärjistetysti sanottuna. Joten siinä mielessä tuo Raakel Liekin kommentti ei oikein vastaa todellista elämää, ja että se voisi ihan tavallisten pulliaisten ja varsinkaan miesten kohdalla toimia. Moi Antti, kovia pointteja, joihin voisin lisätä hieman omia kokemuksiani. Olen nimittäin jonkin verran tullut kokeilleeksi tuota lähestymistapaa.

Osittain olet oikeassa — välillä todellakin tulee korville. Tai ei nyt korville, mutta vastaanotto on jotain hämmentyneen, oudoksuvan tai jopa lievästi pelästyneen välillä. Tämä on tietysti ymmärrettävää, eihän sitä ikinä tiedä, millainen sekopää toimii noin suoraan maailmassa, jossa useimmat ovat tottuneet toimimaan epäsuorasti. Välillä taas vastaanotto on hämmentävänkin myönteinen. Sanoisin, että parhaimmat juttuni ovat alkaneet juuri tuolla tavoin.

Voi tietysti olla, että ne olisivat alkaneet vaikka olisin lähestynyt epäsuorasti, mutta eihän sitä täysin tiedä. Oman kokemukseni ratkaisevaa on se, kenelle tämän teet. Jos vastapuoli on itsekin rohkea, suora ja muutenkin tietynlainen ihminen, hän on todennäköisesti huomattavasti vastaanottavaisempi tuollaiselle kuin joku hieman ujompi, varovaisempi ja mietiskelevämpi tyyppi.

Koska minä tulen parhaiten toimeen suorien tyyppien kanssa, tässä lähestymistavassa voi olla järkeä. Jollekulle muulle taas juuri päinvastainen tapa voi toimia. Siis mielestäni voi sanoa suoraan, että on kiinnostunut, mutta tärkeää on se, että hämmentyneen reaktion saadessan ei pakene tilannetta, vaan osaa jatkaa keskustelua ja tutustumista. Positiivista, että molemmilla on alussa tiedossa missä mennään ja hyvä saada selville onko toinen kiinnostunut myös.

Tunnen useita lyhyitä miehiä, joilla naisia riittää. Lyhyys ei sitten itsessään ole naisettomuuden syy, hidaste lähinnä.

Tarkoitatko hidasteella pelkästään, että tällöin joutuu rajaamaan pois itseä pidemmät ehdokkaat ja että suurin osa naisista ei ilmeisesti kelpuuteta muutenkaan? Vai onko jotain muitakin syitä olemassa?

Eihän niitä pidempiä ehdokkaita toki mikään pakko ole rajata pois, toisinaan tulee kyllä vastaan pareja, joissa nainen on miestä pidempi. Mutta semisti harvinaisiahan nämä ovat.

Toki ymmärtääkseni useimmat naiset toivovat itseään pidempää miestä. Saa korjata, mikäli olen väärässä. Mutta onhan maailma täynnä lyhyitäki naisia, joten en näe miksi lyhyt mies ei löytäisi seuraa. Hidasteella tarkoitan tuon lisäksi myös pituuden vaikutusta itsevarmuuteen. Moni lyhyt kokee pituutensa tai sen puutteen isona miinuksena, minkä vuoksi tuntee olonsa epävarmemmaksi.

Epävarmuus taas näkyy ja vaikuttaa muutenkin toimintaan sitä hidastavasti. Toki tunnen myös todella itsevarmoja lyhyitä miehiä ja naisia! En ole koskaan ollut parisuhteessa tai saanut seksiä ja nämä ohjeet vaikuttavat minusta jo sellaisen ihmisen korvaan tosi työläiltä jotka OVAT saaneet ja ovat olleet suhteessa.

Markkinoillepääsyn esteet tapauksessani ovat näemmä niin suuret ettei tästä tule mitään. Kuolen pian, ehkä oman käteni kautta, mutta se on ok. Mutta jos näin ei käy niin kuollaan sitten, mahdollisimman pian. Ihan hyviä juttuja tässä kirjoituksessa, mutta nyt on pakko kritisoida kirjoittajan suppeaa näkemystä.

Nostat esille vain yhden fyysisesti epäviehättävän piirteen: Itse olen ylipainoinen nainen, pitkä, vaalea pitkätukkainen itsensä kantava ryhtijumalatar, enkä ole kyllä koskaan kokenut etten saisi jompaa kumpaa — seksiä tai parisuhdetta- ylipainon vuoksi. Minulla on myös ylipainoisia ystävättäriä, ja heillä on sama kokemus. Itse pidän sekä miehissä että naisissa epäviehättävänä laihuutta, tai ylilihaksikkuutta. Pidän näkemystäsi erittäin vääränä stereotypiana, ihan yleisesti ajateltuna!

Suurin osa suomalaisista miehistä tuntuu pitävän ainakin runsaamman muotoisista naisista. Mikään ei sammuta kokemukseni mukaan useimpien naisten kiinnostusta yhtä tehokkaasti, kuin mies, joka satsaa aikansa ja huomionsa omaan kehoonsa! Sellainen mies saa naiseltaan aivan mitä tahansa haluaa, aivan lähes riippumatta omasta julkisstatuksellisesta viehättävyydestään.

Itse viehätyn ihmisistä, jotka ovat itsevarmoja ja tasapainoisia ILMAN, että tarvii jotain ulkoista itsensä preppaamista. Eli sellaisista oikeasti älykkäistä ja viisaista, joille nämä ominaisuudet ovat enimmäkseen sisäsyntyisiä, ei mitään apinoimalla opittua. Miehistä kun puhutaan, niin en edes vilkaise parisuhdemielessä miehiä, jotka ovat reilusti alle senttisiä, joten tässäkin kohtaa voitaisiin puhua viehättävyystekijästä, mutta niinhän se ei ole lainkaan!

Silti pitkillä ystävättärilläni on heitä lyhyempiä miehiä, jotka saavat varmasti ansaitsemansa ihailun naisiltaan, joten jokainen tyylillään, ja mikäs sen viehättävämpää kuin stereotypioista poikkeaminen, minunkin mielestäni! En tunne ketään naista, joka olisi koskaan jäänyt ilman seksikumppania, jos on sellaista halunnut. Luulen että se puutos on enemmän miesten kohdalla, sillä lähes jokainen nainen oikeasti tuntee valtansa tässä asiassa. Parisuhde on sitten mutkikkaampi juttu, siinä on niin paljon ulottuvuuksia.

Ihan hyviä ajatuksia useimmat. Mitä tulee ylipainoon ja arvioon omista mauistani, voin mainita olevani sen suhteen aika fine, varsinkin nykyään. Ylipainolla ei varsinaisesti ole merkitystä, kun kyseessä on hyvä tyyppi.

Syy sille, miksi tekstissä mainitaan tuossa kohdassa kuten todella monessa muussakin vain yksi asia on yksinkertaisesti se, että näissä pelataan säännönmukaisuuksilla ja yleistyksillä, muutoin tuloksena on jaaritteleva kilometripostaus jota tämä muutenkin on. Ylipainoa pidetään yleisesti epäviehättävänä ominaisuutena, näin tekstissä annettiin ymmärtää. Ei kirjoittajalla ole siis tämän suhteen mitenkään suppeaa näkemystä, itse et vain näytä pystyvän käsittelemään faktoja, feministi.

Yksi naisten varsin rasittava piirre on tässäkin tekstissä tehty olettamus että miehet ovat aina puutteessa ja kiinnostuneet naisista seksuaalisessa mielessä.

Onko oikeasti niin vaikea ymmärtää että tarvitsisin rahaa panemisesta ei tosin huono idea jos kaikkia halukkaita pitäisi olla kokoajan työstämässä eikä sekään riittäisi. Nuorempana en saanut juurikaan huomiota johtuen nörttimäisestä habituksesta ja vaikka se aiheuttikin katkeruutta niin en ikinä ajatellut automaattisesti ansaitsevani mitään.

Syytin itseäni enkä kohdetta jolta en saanut huomiota. Mutta niin se menee; naiset ovat laumana yhden perässä ja jokainen prinsessa ajattelee olevansa se tai ainakin ansaitsevansa olevansa se jota himoitaan. Voin luvata että miehet ovat paljon paljon tyytyväisempiä mitä nyt sattuvat saamaan. Jos nainen näkee jotain parempaa olevan kaupan edes sivusilmällä niin se nykyinen oikeasti ihan ok tippuu automaattisesti jätteeksi.

Kannattaisi katsoa enemmän potentiaalia kun nykytilannetta. Hiljaisin ressukka hieman motivoituna saattaa kummasti muuttua yhtäkkiä kaikkein kilareimmaksi soturiksi. Mutta varoituksen sana; sen soturin perässä on sen jälkeen kaikki muutkin. Eli voin tiivistää kaiken huomattavasti lyhyempään kun tämä teksti.

Miksei et löydä parisudetta tai saa seksiä:. Sinulla ei ole riittävästi itseluottamusta. Rupisinkin naama muuttuu komeaksi kun sitä kantaa ylpeydellä. Taatusti maailmassa on lukemattomia miehiä jotain liika seksuaalisuus ei pelota. Massimolla on tässä kyllä hyviä pointteja, voin jakaa kokemuksen myös näin naisnäkökulmasta, nörttimäinen ja kurviton olemus yhdistettynä ujouteen ja epävarmuuteen teki lähes näkymättömäksi nuorempana, nykyään seuran löytäminen vaikka yöelämästä ei ole koskaan ongelma, ainakaan, jos ei turhan nirso ole niin tuskin koskaan tarvitsisi yksin kotiin lähteä.

Tosin harvoin on tullut käytettyä mahdollisuuksia, koska olen melko nirso seurani suhteen, arvostan laatua, en määrää ja menneisyyden seksuaalitraumoista johtuen olen ollut myös melko kielteinen koko asiaa kohtaan, mikä tosin ei ole poistanut kaipuuta läheisyyteen, ihmiskontaktiin ja seikkailuun ilman taustalla vaanivaa ahdistavaa seksiä, mikä baariseuran kanssa valitettavan harvoin onnistuu kun seksi on kuitenkin aina päämääränä suurella osalla.

Itseäni kiinnostaisi monasti joku ihan muukin, kuten mielenkiintoinen keskusteluseura, hauskanpito ja fyysinen läheisyyskin ilman että samantien pitäisi hypätä sänkyyn kännissä jonkun tuntemattoman kanssa, mikä on yleensä huono lähtökohta hyvälle seksikokemukselle.

Mutta monille voisin sanoa, että itseluottamus tekee paljon, mikä tarkoittaa myös sitä että laasasia ja kaikenmaailman pelimiesjuttuja ei kannata lukea kuin piru raamattua, ne on matoja aivoille ja este todellisten eteenpäinvievien asioiden kehitykselle. Itselleni moinen asenne- ja ajatusmaailma on tosi turn-off ja tiedän että monille muillekin naisille on.

Kyllä katkeruuden ja vihan aistii eikä se ole houkuttelevaa, jos toinen syyttää ahdingostaan tai halveksii sua, ja samalla yrittää viehättää. Kyllä nää hommat lähtee ihan itsetuntemuksesta ja siitä että kiinnostuu ensin omasta itsestään ja lähtee loppumattomalle löytöretkelle, että on niin jännä tyyppi, vaikka olisi yksin niin on silti hyvää seuraa: D Ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että kyllä ne muutkin sitte kiinnostuu ja aina siellä on helmiä joukossa.

Ei sitä kaikenmaailman huomiota kuitenkaan kaipaa, se on raskasta, kuten massimokin totesi. Naiset arvostavat laatua mutta pinnallisin puolin aika lailla. Naisena se on helppo sanoa että kun ryhdistäytyy niin ottajia kyllä riittää niinkuin naisille melkein aina. Miehen kohdalla asia on kumminkin toisin. Jos naamaa, statusta tai pituutta ei ole riittävästi niin oman persoonallisuuden kehittämisestä tuskin onkaan merkittävästi hyötyä.

Olet kuitenkin naisille näkymätön muiden parempien joukossa. Go out with your friends. Ask him where does he want to be in 5 years, where do you want to be in 5 years if you answer those questions honesty and see if you are on the same page. Ask him what are 5 important things to him and answe honestly what are 5 important things to you. Even if you go into a separate rooms and write them down and see if they match.

You both want to go in different directions. Be honest about it. Com relação a RAM, o Firefox realmente consome menos. Another home run Daniel. I think you are going to need more bandwith after yrsterday. Our friends over at the freep have the Rush transcript up too. Hukkaan heitettyä aikaa moinen lista. Mulla syy on yksinkertaisempi, mä en enää tarvitse kumpaakaan. Tajusin tänä keväänä, että olen vuosia etsinyt miestä, joka on perheenjäsenteni ja ystävieni ihanteiden mukainen. Eli sellaista mahdollisimman hyvännäköistä, miehekästä ja kunnollista miestä.

Minun on vaikea syttyä miehistä heidän ulkonäkönsä tai statuksensa vuoksi; enemmän minua viehättää oman tien kulkijuus, hyväsydämisyys ja syvällisyys.

Pakko kommentoida tässä yhteydessä myös tuota naisten seksuaalista halua: Luulen, että monille ihmisille, niin miehille kuin naisille, seksin harrastaminen on eräänlainen välietappi, jonka jälkeen pitäisikin jo pyrkiä kohti seuraavaa tavoitetta. Siksi ajatus seksin harrastamisesta varhaisessa vaiheessa voi ahdistaa miestä ja naista , joka haluaisi edetä rauhassa tavoite kerrallaan. Itse en puolestaan välitä, onko seksiä jo ensimmäisillä tapaamiskerroilla vai myöhemmin.

Yleensä haluan harrastaa sitä mahdollisimman pian, koska se mielestäni tekee suhteesta rennomman ja hauskemman. Ja koska hyvien asioiden kieltäminen itseltään on mielestäni turhaa. Senkin vuoksi tapailen mieluummin miehiä, jotka eivät ole niin perinteisiä eivätkä vaali mitään ajatuksia puhtoisesta, itseään säästelevästä naisesta. No huhhuh, nyt oli tiukka kommentti. En oo ikinä ajatellut tuota välietappijuttua, mutta tuntuu kieltämättä uskottavalta, että jotkut asian saattavat noin nähdä.

Itse näen kyllä seksin etappina, mutta ei niinkään siksi, että sitä kautta pääsisi sille seuraavalle etapille, vaan ennemminkin sellaisena välicheckkinä, että onko tätä hommaa kannattavaa edes jatkaa. Seksissä ihmiseen kuitenkin tutustuu aivan eri tavalla kuin muissa tilanteissa, ja vaikka homma pelaisikin loistavasti muissa tilanteissa mutta seksi ei edes muutaman kokeilun perusteella toimi, niin vähän arvelluttavat lähtökohdat suhteen rakentamiseen on.

Vaikka seksi toimiessaan onkin aika pieni osa suhdetta, silloin kun se ei toimi, siitä kasvaa nopeasti aika iso mörkö. Itsellä toimivin ajankohta seksille tuntuisi olevan ne toiset, kolmannet tai neljännet deitit.

Vaikka hengaan pääasiassa todella progressiivisten ja hyvän itsetunnon omaavien miesten kanssa, niin siitäkin porukasta yllättävän monet tuntuvat väheksyvän naisia jotka ovat heti seksimeiningeissä mukana. Pohjaan tuota etappiajattelua omiin ja erään samassa tilanteessa olevan ystäväni kokemuksiin. Esimerkiksi eräs aiempi deittini oli hyvin hämmentynyt siitä, että päädyimme harrastamaan seksiä, kun olin ensimmäistä kertaa hänen luonaan kylässä.

Hän oli odottanut, että ensiksi meillä olisi halailua, seuraavan kerran ehkä ensimmäinen suukko ja sitten sitä seuraavalla kerralla seksiä.

Paljon kuulee myös kommentteja siitä, missä vaiheessa olisi hyvä harrastaa seksiä. Esimerkiksi eräs kaverini deitti paheksui ajatusta siitä, että seksiä harrastetaan ensimmäisellä kerralla, mutta toisella kerralla hän oli jo enemmän kuin innokas. Kuinka paljon suhde tämän miehen ja kaverini välillä oli sitten kehittynyt ensimmäisen ja toisen tapaamisen välissä? Voin kertoa, että ei juuri mitenkään. Ihan yhtä tuntemattomia ja epäluotettavia he olivat toisilleen.

Tämän seksikerran jälkeen mies myös jätti soittamatta kaverilleni, joten käytännössä kyseessä oli yhden illan juttu, vaikka hän pystyykin laskemaan siihen yhden väkinäisen, minäkuvaa suojelevan kahvittelukerran päälle. Ei kukaan koskaan ole tullut ajatelleeksi, että puoleensavetävän, samanhenkisen ihmisen tapaaminen voi olla sinkkunaisellekin melko huumaava kokemus ja saada epämääräisiä ajatuksia aikaan?

Harvemmat miehet saavat sitä aikaan surullista mutta totta , mutta sitten kun se tapahtuu, siinä on järki pitkään poissa pelistä. Huh, pahoittelut pitkästä vuodatuksesta, mutta tämä on hyvä foorumi päästää ajatuksia pihalle. Oon ite vähän ihmetelly sitä monille miehille tyypillistä kaksinaismoralismia.

Että ite saa jakaa dikkiä oikeelle ja vasemmalle ja olla siitä huolimatta kova jätkä, mutta jos joku nainen tekee saman, niin onkin sitten tämmönen vähän vähemmän laadukas nainen. Mut eipähän oo itellä kyseistä ongelmaa, kun tuntuu säännönmukaisestikin siltä, että kemiat pelaa paremmin yhteen niiden naisten kanssa, jotka on itekin verrattain rohkeita ja avoimia tässä: Miehet eivät ole sen kaksinaismoralistisempia kuin naisetkaan, väite on järjetön, yleinen tosin naisten keskuudessa.

Naiset ovat fyysisesti heikompia ja älyllisestikin hieman vaatimattomampia kuin miehet, evoluutio on näin ihmistä muovannut, ymmärrän että tämä aiheuttaa katkeruutta naisten keskuudessa. Miehestä on maailma luotu, mies on maailman pelastanut ja mies tämän kaiken myös lopettaa. Naiset, hyväksykää asemanne ja antakaa kunnioitusta saadaksenne kunnioitusta.

Naisen asema on nyt huipussaan, korkeammalla kuin milloinkaan ennen. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Pitääpä ottaa osaa keskusteluun, kun täällä näyttää pyörivän ihan mielenkiintoisia ja vaihtelevia näkökantoja moniin aiheisiin. Ja itselleni on ihan uskomattoman vaikeaa löytää kunnollista parisuhdetta. Tähän ikään mennessä olen ollut yli kuukauden 1kk — 1,5v kestävissä suhteissa vain 4 kertaa, joista ainoastaan yksi kesti yli vuoden ja sekin n.

Kaveripiirissä minulla on aika tasainen jakauma sekä naisia, että miehiä. En ole myöskään mitenkään ujo tai hissukka, vaan hyvin avoin ja sosiaalinen, olipahan juttukaverina sitten mies tai nainen. Muutamia asioita, mitä monilta eri naisilta olen kuullut, on jäänyt omaa mieltä tosin kummastuttamaan. Ainakin täällä Itä-Suomen alueella peruskäsitys Suomalaisesta miehestähän on sellainen vähän juro ja sulkeutuva tyyppi, joka ei liiemmin tunne-elämästään tai muustakaan vakavammasta tykkää puhua.

Ja monelta naispuoliselta kaveriltani olen valituksia kuullut kuinka tuollaiset miehet ottavat hermoon, eivätkä nämä naiset sellaista miestä haluaisi, mutta silti useimmissa tapauksissa myöhemmin nämä samaiset naiset ovat kuitenkin tuollaisen miehen vierelleen ottaneet.

Ja vaikka moni tuntemani nainen onkin tuon juron ja sulkeutuvan miestyypin minulle puhuessaan torpannut, niin silti olen välillä huomannut, että oma avoimmuuteni ja tietynlainen vastakohtaisuuteni tuota miestyyppiä kohtaan yllättää, tai suorastaan säikähdyttää joitakin naisia.

Usein tuntuu, että vaikka monet naiset eivät olevinaan halua sellaista perusjuroa miestä, niin jossain sisimmässään heillä kuitenkin on joku vaisto tai halu juuri tuollaista miestyyppiä kohtaan. Voiko kukaan allekirjoittaa tätä ja mahdollisesti valottaa asiaa miksi se on niin? En siis jälkeenpäin seuranneiden kokemusten perusteella ainakaan niille ihmisille jotka ovat noita kommentteja heitelleet.

Ehkä eniten tämän elämän varrella on jäänyt vaivaamaan se, että ei oikein koskaan ole saanut suoraa vastausta siihen että mikä naiset sitten lopulta saa kääntymään kannoillaan tällaisen miehen kohdalla. Erittäin vaikea koittaa tehdä muutoksia itseensä jos on kuullut niin paljon positiivista, mutta silti kokemukset puhuvat muuta.

Jos yhtään lohduttaa, olen itse tuskaillut saman asian kanssa. Olen mielestäni ihan fiksu, huumorintajuinen, hyväkäytöksinen ja ok-näköinen nainen mutta se ei tunnu sytyttävän suurinta osaa miehistä. Oma ongelmani mahdollisesti on, etten vastaa enkä jaksa vastata sitä naiskuvaa, mitä meille mediassa syötetään. Minulla on tarjota enemmän ajatuksia ja luovaa hulluutta kuin täydellistä ulkonäköä ja yllätysaterioita ja se ei ole naiselle mikään valttikortti deittailuelämässä.

Älä siis turhaan ajattele, että sinussa on mitään vikaa. Kuulostat oikein hienolta persoonalta mutta et vain vastaa itäsuomalaista mieskuvaa. Jossain vuosikymmenien vaiheessa alueesi naiset on aivopesty uskomaan, että kunnon mies ei puhu eikä pussaa, minkä vuoksi he todennäköisesti näkevät avoimuuden ja lämmön ihmisessä jollain tapaa feminiinisenä.

Mutta älä turhaan ala muuttamaan itseäsi heidän vuokseen, syötät vain helmiä sioille. Siihen voi mennä aikaa, mutta se on todennäköisesti sen arvoista. Tohon tuli mieleen pari juttuu.

Joskus vuos tai pari sitten oli joku tutkimus ilmoilla, missä oli tsekkailtu että tykkääkö suomalaiset naiset miehisistä vai vähän naisellisista miehistä enemmän, ja se painotus oli yllättäen tosi vahvasti tämmösten feminiinisiä ominaisuuksia omaavien miesten puolella. Eli sen perusteella ei tarvii ihan liikaa hätäillä, etteikö vähän feminiinisemmälläki miehellä vois olla isoakin vientiä. Oon itekin ihan neiti ja hyvin sujuu. Tohon sun perinteine naiskuva-kelaan tuli mieleen se, että isoa merkitystä on myös porukalla, jossa hengaa.

Eli ihan sama sovellutko johonkin perinteiseen kuvaan, koska tietyt porukat on täynnä ihmisiä, jotka nekään ei sovellu. Moi TeeJii, tunnistin tosta sun tekstistä vähän nykyistä ja erityisesti entistä itteeni, täs muutaamii ajatuksii: Oon itekin yhä edelleen friendzonen vakiovierailija, nykyää onneks väemmän ku ennen.

Ja sitten todellinen actioni tapahtui muiden miesten kanssa. Itellä oli silloin semmonen ideaali, että avoimuudella, rehellisyydellä ym saa pitkällä aikavälillä paremman suhteen kuin semmosella pelailulla ja muulla.

Ja tätä mieltä oon edelleen, mut pienellä twistillä:. Kun sitä avoimuutta ja rehellisyyttä tulee liikaa liian nopeasti, niin homma näyttää kuihtuvan kasaan kerta toisensa jälkeen. Eikä tää ees oo mikään naisten juttu, vaan huomaan tän itessänikin.

Tän takia oon vähentäny tätä kaikkien korttien pelaamista kerralla vaan etenee hitaammin ja tsekkailee rauhassa että mikä fiilis, mikä meininki ja keskityn elämään sitä omaa elämää ja toinen saa sitten lähteä siihen mukaan, jos sitä inspaa. Ja tää tuntuis toimivan tosi paljon paremmin. Toki oon edelleen aika suora tyyppi, mutta huomattavasti vähemmän kuin ennen. Toimii, vaik välil edelleen päätyykin friendzoneilemaan: Tuo että sanot, älä missään nimessä sano että haet vakavaa.

Tarkoitatko että valehtelet lupailemalla jotain vakavaa seksin toivossa, vai että ei sitä kannata sanoa ollenkaan vaikka oikeasti hakisin vakavaa?

Olen konservatiivinen ja biologisesta näkökulmasta naisen ei edes kannata hakea mitään seikkailuja, koska raskaaksi tulon mahdollisuus on aina olemassa. En kuitenkaan elä luvulla. On silti kauhean ristiriitaista mitä naiselle sanoo. Jos nainen ei ole miettinyt asiaa alkaa hän kelaamaan ihan hitosti. Jos sanoo haluan vain seksiä, nainen ajattelee en ole lutka. On jotenkin täysin epäloogista että siihen kuitenkin joskus suostutaan, vaikka mies olisi kuinka potentiaalinen, tosin naisen pitää joskus antaa myös siksi että ei muuten saa potentiaalista miestä kiinni.

Olen kuitenkin pysynyt hiljaa näistä koska, sitoutumis halun osoittaminen ei toimi jostain syystä, vaikka sen pitäisi olla miehen etu että osoittaa että ei jätä näistä seksin jälkeen. Se että nainen suostuu seksiin on kuitenkin häneltä todella suuri luottamuksen osoitus. Koska jos hän antaa liian heppoisin perustein hän tuntee olonsa lutkaksi. Tästähän syystä naiset ei jakele tavaraansa ihan tuosta vaan.

Onkin siis todella ristiriitaista että naiset lähtevät moisiin seikkailuihin. Toki olen siis huomannut että näin tapahtuu jatkuvasti. Mielestäni on hyvä punnita, haluaako ihmisen vai oman näkemyksensä kanssa suhteeseen.

Olen siis syntynyt väärälle aikakudelle ja hyväksynyt sen. On pitänyt esittää torjuvaa, koska se tulevaisuus ja työ voi jokin päivä löytyä jostain muualta. Kun on korkeasti koulutettu ja aina varpaillaan tulevaisuuden suhteen, ovat parisuhdemarkkinat järjetöntä uhkapeliä. Tavallaan hienosti kirjoitettu teksti, kirjoittaja osaa ainakin kirjoittaa. Valitettavan feminiinisestä näkökulmasta kirjoitettu teksti, on kuitenkin muistettava, että tällaisia ongelmia ei ollut aiemmin maailmassa.

Nämä ongelmat ovat tulleet naisten huimasti nousseen aseman seurauksena, siis huimasti nostetun, naiset eivät nimittäin asemastaan määrää, eivät tässä maailmassa. Totuus on se, että vaikka mies saa aina haukut ja syytökset niskaansa, on nainen todellisuudessa se julmin ja alkukantaisin sika.

Keskiajalla nykyajan nainen olisi tod. Takaisin vanhojen aikojen terveempi toimintamalli naisten kohtelussa. Tämä on tosin pitkälti miesten syytä, sillä katsovat nykyään sormien välistä naisten jatkuvasti röyhkeämpää käytöstä. Naista ei tarvitse pelätä eikä pokkuroida, ei missään tilanteissa. Palauttakaamme siis yhdessä nämä loiset takaisin oikeille paikoilleen.

Saataisiin maailmaa taas edes pikkuisen oikeaan suuntaan. Eikö parasta olisi juuri tasa-arvo? Ei kenenkään olisi tarpeen pokkuroida ketään toista — siten kuin pokkuroinnin ymmärrän.

Vanhat valtarakennelmat ovat muutoinkin vanhanaikaisia nykyajan ajattelevalle ihmiselle. Älä huoli, kyllä ihmisten asenteet muuttuvat pikkuhiljaa. Monilla naisilla voi olla vielä aiemman elämänsä miesten vähättelevistä tai jopa väkivaltaisista kokemuksista vielä raju puolustusasenne päällä, jonka kohteeksi aiempiin kokemuksiin täysin syytön mies voi joutua.

Siihen kannattaa suhtautua myötätuntoisesti kuten kaikkien sorron ja arvottoman kohtelun alla olleiden ihmisten usein kovin negatiiviseen ja hyökkäävään puheeseen. Tuo haikailusi paluusta menneeseen ei kyllä ole toivottavaa vaan mieluummin jaksetaan vain muuttaa tätä maailmaa tasa-arvoisemmaksi, jookos.

Mitä tarkoitat haikailulla paluusta menneeseen? Yksityiselämässänihän mä hengaan juurikin tasa-arvo- feminismi- ym piireissä, eli aihe on hyvinkin tuttu. Mikäli siis viittasit tuohon mitä sanoin markkinoinnista, niin se taas on ihan aivojuttuja, ei mikään tietoinen valinta, että mitä klikataan. Ei oo sattumaa että mainoksissa on hymyilevät, klassisen näköiset naiset niin yliedustettuina.

On tutkittu, että ne aktivoi kuluttajaa kaikkein tehokkaimmin. Täydellisessä maailmassahan näin ei olisi, mutta meidän maailmassa on. Tää blogi taas on osittain myös businesta, teen tällä leipäni ja siksi klikkimäärät on tärkeitä. Sen takia kuvassa on todennäköisimmin nainen kuin mies.

Ja tämähän on sitä olemassaolevien rakenteiden ylläpitämistä, olen siitä ihan tietoinen, mutta näkisin että mun jutut tässä blogissa on muutoin sen verran tasa-arvoa edistäviä, että maksan kyllä tän hinnan ihan mielelläni. Miksi tässä jutussa ei ollut kuvaa viettelevästi poseeraavasta miehestä?

Eriarvostava ja tylsä kuvotus. Täytyypä lisätä pari miestä heti kun ehtii B Lähtökohtaisesti mä lätkin näihin naisia sen takia, että naistenkuvat on tutkitusti parempia markkinointiin, koska naistenkuviin reagoivat niin naiset kuin miehetkin, kun taas miestenkuviin pääasiassa vain naiset, mutta eiköhän tänne pari miestäkin mahdu ;. En tiedä minkä ikäisille tämä oli suunnattu, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan vuotiaan naisen on vaikeaa olla deittimarkkinoilla.

Miehet ovat kyllä kiinnostuneita, mutta useimmiten ulkonäöstäni, johon en edes erityisen paljoa panosta. Ja vastaavasti ne miehet, joita rohkaistun lähestymään, eivät joko vastaa tai ole kiinnostuneita. Yksinäisyyden tunne kasvaa päivä päivältä pahemmaksi, kun mitkään netissä tai tosielämässä sovitut treffit eivät ikinä paljasta helmeä, vaan joka kerta törmään johonkin ylitsepääsemättömään esteeseen. Useimmat ensitreffit ovat näännyttäviä: Juuri tämän takia alan harkita piilottavani deittiprofiilistani kohdan, jossa kerron eläväni lapsen kanssa.

Miehet kuitenkin aina kyselevät lapsestani ja tunnen usein joutuvani tilanteeseen, jossa minua ikäänkuin tentataan arkisuoriutumisestani. Mitään halua minulla ei ole kertoa lapsestani, elämäni tärkeimmästä ihmisestä, yhtään mitään puolivieraille ihmisille, joita tapaan ensimmäistä kertaa.

Niin miten sen sanoisi, nämä kaikki ihmiset, joihin olen tutustunut viimeisen vuoden aikana ovat kaikki työskennelleet aivan eri aloilla, muutama on opiskellutkin töiden ohessa.

He ovat asuneet eri ympäristöissä, harrastaneet eri asioita, kuunnelleet eri musiikkia ja katsoneet eri leffoja. Edes ulkonäkö ei ole näitä ihmisiä yhdistänyt. Ainoa yhdistävä seikka on, että olen ollut enemmän tai vähemmän pettynyt. Käyn nyt taas itsekin sinkkuna ollessa paljon erityisesti nettideiteillä. Olen vuosien aikana oppinut todella hyvin tunnistamaan jo netin tutustumisvaiheessa ihmiset, jotka ovat todennäköisesti mahdollisimman yhteensopivia kanssani.

Käytän myös vain sellaisia deittipalveluja jotka mahdollistavat oikeasti hyvien matchien löytymisen. Ja siitä huolimatta useimmat deitit eivät johda kuin ehkä seksiin, mutta vakavampaan suhteeseen ei. Tämä ei johdu siitä että tapaamissani tyypeissä tai toivottavasti minussakaan olisi mitään sen kummempaa vikaa, mutta lähes aina tuntuu löytyvän joku ihan ymmärrettävä este sille, että jutusta tulisi mitään vakavampaa. Ja onhan tää sääli että etsiminen on vaikeeta, mutta tää on numeropeliä.

Mitä useamman ihmisen tapaa, sitä todennäköisimmin joku niistä on paitsi helmi, myös oikeasti yhteensopiva helmi. Ja silloinkin kun päätyy tapaamaan tyyppiä jonka kanssa ei ihan mätsää, niin yleensä ne ovat kuitenkin ihan hyvät deitit, jos ei muuta.

Tämä tosin johtunee just siitä, että ennakkovalikoin niin rajusti ja sanon useimmille ei. Se näyttää kuitenkin kannattavan ja voisin kuvitella että naisena se kannattaa ehkä vielä enemmän kuin miehenä. Mutta spekulointia tämäkin lähinnä on. Olen itse päättänyt pitää ne profiileissani näkyvillä juuri siksi, että ne karsisivat heti pois ne, jotka eivät sellaisista asioista tykkää.

Menee sitten vähemmän aikaa hukkaan, kun ei päädy väärien tyyppien kanssa deiteille: Vähän samoja ratkaisuja olen päätynyt tekemään, eli olen päätynyt deittisivustolle, joka mahdollistaa pienimuotoisen ronkeloinnin.

Lisäksi on ollut noita perheeseen, arvoihin ja vapaa-ajanviettoon liittyviä rajanmäärittäjiä. Eli en todellakaan jaksa kirjoitella tyypin kanssa, joka vetää itsensä känniin kerran viikossa ja viettää lopun vapaa-aikansa pleikan kanssa. Oma-aloitteisesti en ole lähestynyt kuin kolmea miestä, enimmäkseen siis miehet kirjoittavat minulle kuin minä heille. Ja osa valikoituu pois sen takia, että vaativat minun tapaavan heitä saman päivän aikana.

Ei ole minun juttuni ja tästä joskus suututaankin. Noin vuotiaalla tai sen ylittäneellä soisi jo olevan sen verran kärsivällisyyttä ja kunnioitusta toisen elämäntapaa ja vapaa-aikaa kohtaan, ettei aikataulujen yhteensovittaminen aiheuttaisi vapaudenmenetyspanikointia. Kysehän ei ole mistään muista kuin yksistä treffeistä…. Mielenkiintoinen ilmiö tuo, että pitäisi tavata just tasan heti. Miehenä en oo törmännyt tuohon vuosien varrella kuin ehkä kerran pari, enkä kyllä tarttunut ihan vaan sen takia, että oon oikeasti laiska ja epäspontaani, ellei juttu kiinnosta iha täysillä 8D.

En itse jaksa nykyään ihan hirveästi kirjoitella ennen tapaamista ja ehdotankin deittejä aika nopeasti. Spekulointia, mutta arvelen että luottamus on naisille hieman tärkeämpää kuin miehille jos kasvokkain tapaamisesta puhutaan ja ilmeisesti netissä kirjoittelu jollain tapaa vahvistaisi sitä. Luulin, että se kuuluu siihen Tinderiin, johon en ole itse lähtenyt. No, tästä vaivasta pääsee eroon loggautumalla sisään vain max.

Ei sitä ihan hirveän pitkään tosiaan viitsisi viestitellä. Mielestäni pari — kolme viikkoa on sopiva aika, ihan kauhean paljon pidempään ei oikein jaksa. Siinä tulee vähän sellainen olo, että on ikään kuin varalla. Vapaa-aikaa ei ole niin paljoa, että haluaisin käyttää siitä enempää kuin max. Mutta, pliis, Jevegeni, lisää sinne sun ohjeisiin käytännön vinkki miehille: Ainakin, jos naisella on lapsi tai useampi, on todennäköistä, että treffit täytyy sopia noin viikon päähän.

Vai haluavatko kaikki miehet itselleen niin treffikipeän deitin, että nainen jättää väliin harrastuksensa, ystäviensä ja perheensä näkemisen vain yksien ensitreffien takia tuntemattoman miehen kanssa, jolle on kirjoiteltu jokunen viesti nettisivustolla?

Mä uskon että ne miehet jotka ei tota muutenkin tajua ei varmaan ihan hirveästi mun vinkeistäkään perusta ;D Ja siis hei, me kuitenkin pidetään itteämme niin tärkeinä että TOTTAKAI naisen nyt kuuluu perua kaikki harrastuksena ja ystävänsä meidän takia: Musta tuntuu että nettideittailessa törmää paljon kaikenlaisiin oudokkeihin johtuu ehkä myös siitä, että siellä netissä on edustettuna porukkaa ihan laidasta laitaan.

Eli kun oikeassa elämässä törmää ihmisiin lähinnä tietyistä sosiaalisista piireistä ja tietyistä yhteiskuntaluokista, niin netissä on sitten ihan kaikki. Ja sinne sit mahtuu noi oudotkin tyypit. Joku viikonkin kirjottelu tuntuu itsestään tosi raskaalta, ellei se sitten ole jotain viestiä viikossa-tyyliin, Meinaatko että toi on se aika joka tulis kirjotella, jotta syntyis tarpeeks luottamusta siihen että pääsee treffeille asti? Niin, kirjoittelun sietokyky riippuu tietysti sen tiheydestä ja viestien pituudesta.

Ehkä saman tyypin kanssa viestiä viikossa? Toisaalta on sekin vähän väsyttävää, jos vieras ihminen kirjoittaa jatkuvasti sanaa pidempiä viestejä. Optimaali pituus olisi kuitenkin sanaa.

Jotkut sitten mielummin chattailee, sekin on varmaan ihan jees, mutta itse siihen ehdin huonosti mukaan. Olen tehnyt hirveasti alotteita ja olen aina saanut pakit. On uusia vaatteita ja olen suht hyväkuntoinen. Kaverit jotka ovat suunnilleen täysiä juoppoja saavat naisia sormia napsauttamalla ja naiset hakeutuu niiden seuraan. Itse juon hillitysti enkä usein kun kaveri juo joka viikko ja sillä on naisia riittänyt..

JA olen tehnyt pelkästään livenä alotteita baareissa ja tapahtumissa. Naiset ei vaan halua tutustua eikä ne halua mitään. En vonkaa edes seksiä vaan pyydän numeroa ja juttelen ja ehdotan vaikka jäkis matsiin lähtöä mutta turhaan. No, jospa se viinaan hurahtanut kaveri sitten flirttailee toisten viinaa juovien naisten kanssa?

Tuli mieleeni, että viihdytkö itse paikassa, jossa teet aloitetta? Jos ei itse viihdy baarissa ja juo maltillisesti, niin flirttailu voi olla väkinäistä ja toinen osapuoli aistii sen.

Tuntemistani naisista eivät kovin monet kyllä käy matseja katsomassa. Ennen kuin ehdotat jotain naiselle, ota ensin selville, että hän myös pitää siitä. Olen itse törmännyt joskus näihin kutsuihin, joissa sitkeästi ehdotetaan esim. Haluaisitko itse lähteä viettämään vapaa-aikaasi tavalla, josta et pidä?

Ei se kunnollisuus varsinaisesti oo se tekijä, joka kai määrittää sitä, heruuko sulle vai ei. Varmasti se sitoutumishaluihin vaikuttaa ja toki, jos toista ei päihteiden kanssa läträäminen kiinnosta niin joo, mutta ei se kyllä silleen mikään maailman määrittävin tekijä ole. Hengaan itse välillä piireissä joissa porukka kyllä tykkää vetää päätään sekaisin, eikä se kyllä herumista vähennä sukupuolesta riippumatta.

Monestipa tuntuu eniten heruvan niille, jotka on avoimia sen suhteen, että haluaa seksiä, sen sijaan että tekee sen epäsuorasti. Duunasin aiheesta tässä videonkin: I just randomly found your blog when I searched for a finish blog. Would be so happy if you or anybody else who se this could do this for me.

Hi Lisa, I believe the phrase would be this: Kiinnostava aihe, johon suorastaan pakko heittää kommentti. Itselleni on muodostunut vuosien varrella suureksi kysymysmerkiksi se, mistä tai oikeastaan miten löytää parisuhde.

Olen työni ja vapaa-aikani suhteen melko vähän sellaisissa tilanteissa, joissa voisi olla potentiaalia löytää ihmisiä, joiden kanssa voisi ajatella mahdollista parisuhdetta. Joten netin deittipalstoja on jonkin verran kokeiltu. Minulla takana on parisuhde, joka päättyi jo kymmenisen vuotta sitten. Eli perhe-elämä on koettu.

Kyseinen parisuhde ei vaan ollut hyvä tai sanotaanko se ei ollut minulle toimiva. Kuten blogin alussa oli, kyse varmaan on jonkinlaisesta pelosta. Pelkäämme sitä ja tätä, eli pelkäämme itseämme. Haluaisin kuitenkin toisaalta parisuhteen, mutta jotenkin samalla pelkään menettäväni ikään kuin itseni. Ulkonäössäni ei ole mitään vikaa, vaikka näin itse sanonkin, toki kauneus on katsojan silmässä. Olen nuorekas ja seksikäs, joskus pelkään että liiankin seksikäs.

Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, en juurikaan meikkaa , en mistään hinnasta pukeudu korkkareihin ja minihameseen. En ole mauton, vaan seksikkyys on minussa itsessäni.

Tässä sitten on käynyt niin, että miessuhteeni ovat nyttemmin olleet seksisuhteita, joissa vastapuoli useinkin on varattu. Miksi edelleen lähes viisikymppisenä on helppo löytää seksiseuraa ja hyvää sellaista. Haluan toki suhteen kestävän. En ole koskaan halunnut yhden illan juttuja. Mutta aiheeseen Oletko liian pelottava miehille kun puhutaan muusta kuin seksistä? Vai onko kaikki hyvät miehet jo varattu — niin luulen. On varmaan totta että olen rakentanut muurin sydämeni ympärille.

Olisiko se jo niin näkyvä..? Yksi ongelma on netin deittipalstojen vääristyminen, jota sanotaan pinnallistumiseksi. Vaikka on näköä ja sanottavaa, viestittely voi loppua seinään kuin kanan lento. Enkä syytä muita, teen itse sitä samaa ja se on se ongelma. Onko syynä netin liikatarjonta ja mainonnan hapattava vaikutus, vaikka sen tunnistamme ja tunnustamme, niin emme ole kukaan sille täysin immuuni.

Itsellekin resonoi kieltämättä se, että seksiä saa helposti, mutta parisuhteen löytämisen suhteen aina vähän ongelmaa.

Epäilen että kyse on siitä, että parisuhteeseen suhtaudutaan niin vakavasti, että halutaan valita just eikä melkein sopiva kumppani, ja sen vuoksi hyljätään vähänkin epäsopivia tyyppejä, välillä aika pienistäkin syistä.

Hankala fiilis, koska ei oikein tiedä etukäteen, että kannattaisiko jossain tilanteissa vain antaa ihmisille paremmin mahdollisuuksia, vai onko tässä sittenkin jotain järkeä, että valikoi todella tarkkaan: Kiitos siitä ja toivottavasti moni tutustuu näin fiksuun ajatteluun. Mun on silti pakko puuttua yhteen kohtaan, joka on selkeän ja vastenmielisen ableistinen: Minusta Liekin lainaus kiteyttää ongelman hyvin: Tässä puhuu ihminen, jonka keskimääräistä parempi fyysinen viehättävyys tekee suhteiden solmimisen helpoksi.

Hänen ajattelunsa on ableistinen, omaa erityisasemaa tajuamaton. Miksi on niin vaikea tajuta, että ulkonäöltään vaatimatonta ihmistä em. Olisi toivottavaa, että muuten loistavassa kirjoituksessa huomioitaisiin ihmisten fyysisistä tai henkisistä rajoitteista johtuvat ihan todelliset ongelmat.

Aa hei, hyvä pointti, ja kiitti palautteesta: Noita tommosia huomiottajättämisiä tulee kieltämättä vähänväliä oikeestaan aiheessa kun aiheessa. Vaikka mä ite tiedostankin teoriassa kuinka etuoikeutettu itekin on monessa asiassa, niin käytännön elämässä se unohtuu tosi helposti: Näitä erityisryhmien huomioimisia joutuu kyl paljon miettii just tekstejä kirjoitellessa esim. Tässä tullaan vaan aika nopeasti siihen, että onko pyrittävä huomioimaan kaikki mahdolliset erityisryhmät joista monista ei edes liene itse tietoinenkaan tai joita ei muista, kuten tässä tapauksessa on käynyt ja kuinka paljon vaivaa joutuu tekstejä muokatessa näkemään, että kaikki tulevat tasavertaisesti huomioiduksi.

Sitä toki tapahtuisi vähemmän jos näiden hiomiseen laittaisi vaikkapa tuplamäärän aikaa, mutta se on sitten taas jo pois kaikesta muusta työstä. Ja siksi sitten tulee just näitä tällaisiakin nihkeyksiä vastaan: Täällä kommentoineet ovat näköjään kaikki miehiä. Ei ole kovin vaikeaa tehdä johtopäättelmiä, että kuka se tämän sirkuksen tirehtööri ja miljoonien lapsien henkisen hyvinvoinnin tuhon alullepanijoita… Ei näytä maailma hyvältä!

Naiset ovat yhä halukkaampia olemaan oman sukupuolensa kanssa seurustelusuhteessa, joten tulevaisuus miehille, jotka ei varsinkaan jaksa baareissa pyöriä naisia narattamassa, näyttää vielä paljon synkemmältä. Itse antaisin tällaisen vinkin kaikille miehille ja naisille , jotka kokee seurustelukumppanin löytämisen vaikeena: Älkää jääkö rypemään katkeruuteen ja itsesääliin vaan miettikää, miten voisitte itse parantaa tilannetta.

Aina seurustelukumppanin puuttuminen ei tarkoita sitä, että muut nirsoilevat ja vaativat mahdottomia, vaan kyllä siinä omassa asenteessa ja käytöksessäkin voi olla parantamisen varaa. Suomalaisten miesten kohdalla näin yleistäen itselläni ongelma on nää kolmen asiaa: Uskokaa tai älkää, kaikki naiset eivät pidä vallankäyttäjän asemasta suhteessa. Seurustelukumppanin valinta tehdään melko pinnallisin ja vähäisin perustein.

Tosin täytyy nyt lisätä, että tämä on tosiaan tosi suuri yleistys ja koskee myös joitakin naisia. Lisäksi on tärkeetä muistaa, että tää ei oo niinkään ihmisten itsensä ongelma vaan nähdäkseni seurausta sodanjälkeisestä kulttuurista, jossa tunteiden ja hellyyden näyttäminen on ollut pannassa eikä kehuja ole hirveästi satanut. Kuinka tällaisen kulttuurin keskellä on edes mahdollista oppia vaalimaan lämpöä ja romantiikkaa suhteessa, kun ei mistään saa kunnollista esimerkkiä?

Mutta koska kyse on kulttuurisesta ilmiöstä, siihen on mahdollista tehdä muutoksia. Neuvoisinkin jokaista seurustelun kanssa tuskailevaa miestä ja naista unohtamaan kotoa opitut mallit parisuhteesta ja miettimään tarkemmin, mitä he itse haluavat parisuhteelta ja seurustelukumppanilta. Mikään ei ole haluttavampaa kuin ihminen, joka tietää mitä hakee ja on kypsynyt ihmisenä sen verran, ettei anna menneisyyden haamujen tai negativiisten stereotypioiden painaa mieltään.

Ois myös mukava nähdä suomalaisessa deittailuelämässä enemmän iloa ja leikkimielisyyttä. Meillä on asiat kuitenkin täällä vielä kohtuullisen hyvin, ei siis anneta negatiivisen ajattelun painaa meitä kasaan. On myös hyvä huomioida muutamia ulkopuolisia tekijöitä ihmisten käytökseen vaikuttavia tekijöitä esim.

Yhteiskunnan taloudellisen tilanteen huonontumisen myötä ihmiset taistelevat yhä useammin työpaikoista selvityäkseen taloudellisesti. Myös työn puolesta tehokkuutta suosiva järjestelmä pakottaa monet ihmiset panostamaan yhä enemmän työhön, jolloin jaksaminen vapaa-ajalla vähenee.

Ihmisen energian vähyyden myötä myös henkinen puoli kärsii tuntemalla voimattomuutta sekä epäonnistumiset tuntuvat raskaammilta. Koska nykyään tavallisia, tuottavia työntekijöitä tarkkaillaan yhä enemmän, niin työntekijöiden on panostettava omaan suorittamiseen, jonka myötä ihminen muistuttaa enemmän tehtävää suorittavaa robottia kuin inhimillistä olentoa.

Tämän vaikutuksesta ihminen helposti käyttäytyy kuin hänellä olisi tehtävänä saada joko parisuhteen tai seksiä. Tällainen käytös todennäköisesti vähentää sosiaalisessa tilanteessa rentoa ja luonnollista käyttäytymista, jolloin ollaan hyvin jännittyneitä. Alkoholin käyttö monesti saavat ihmiset käyttäytymään rennommin, mutta usein sitä käytetään suuria määriä johtuen ihmiselle työstä syntyneen tehtävän omaisesta suorittamisesta, jolloin loppu tulos on kaikkea muuta kuin toivottu.

Ihmisille luodaan myös epärealistisia kuvitelmia rakkaudesta ja onnellisesta elämästä myös kaupallisen mainonnan, elokuvien sekä musiikkivideoiden avulla, joissa monesti esitetään teennäistä onnellisuutta, rakkautta ja rahaa. Sosiaalinen media tekee meistä enemmän epäsosiaalisia tilanteissa, joissa on ihmisiä ympärillä. Monet ihmiset tuntuvat pakenevan sinne turvaan uusilta mahdollisilta, ympärillä olevilta tuttavuuksilta. Tämä liittyy juuri mainitsemaasi pelkoon ja ehkä kyseisen tyyppisessä tapauksessa ihminen pyrkii pysymään liikaa omalla mukavuus aluellaan.

Myös elektroniikan muu käyttö esim. Pidän myös median uutisointia yhtenä tekijänä ihmisten pelkoon. Nykyään negatiivinen uutisointi luo ihmisille pelkoa ja arkuutta. Maailma on ollut todennäköisesti ennen julmempi ja kylmempi paikka, mutta tieto siitä saa jotkut ajattelemaan, että maailmasta on tullut vain pahempi paikka ajan saatossa. Hyvinvointi on tuonut meille paljon hyvää, mutta samalla se on tuonut myös huonojakin puolia.

Me pelkäämme enemmän emmekä siitä syystä uskalla ottaa riskejä elämässä. Me monesti elämme varmaa, mutta samalla hyvin tylsää, yksinäistä ja ahdistavaa elämää. Pelkäämme, että meillä on paljon hävittävää. Esimerkiksi Afrikassa köyhimmillä alueilla monilla elämä perustuu selvitymiseen ja kuolemaan. Tämän johdosta heillä ei ole aikaa murehtia ja pelätä vaan heidän on keskityttävä selvitymiseen ja elämiseen.

Näillä alueilla myös ikävät tapahtumat ovat usein arkipäivää, kun vastaavasti samat asiat ovat hyvinvointivaltiossa vieraita ja pelottavia asioita. Tällä tarkoitan sitä, että hyvinvointivaltiossa ihmiset ovat ajatuneet eroon elämän sekä luonnon perusasioista. Ja vain, jotta olisit jotain, mitä muut katsovat ylöspäin.. No, kyllä kyllä, ihmiseltä joka etenee elämässään päämäärätietoisesti, saavuttaa asioita, tietää mitä tahtoo ja niin poispäin, vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia, jotka eivät kaikki ole synnynnäisiä tai kasvatuksen tulosta, vaan ovat vaatineet itsensä kehittämistä.

Mutta lähdenkö nyt siis esim opiskelemaan useiksi vuosiksi jotain tiettyä, saavuttaen asiantuntijatason, ollakseni kiinnostava? Opiskelen saavuttaakseni ammatillisen tayttymykseni.

Opiskelen saadakseni tehdä työtä joka on intohimoni. Olen kehittynyt sillä saralla paljonkin, mutten silti ole kiinnostava vastapuolen silmissä. Se siitäkin itsekehityksen hyödystä. Harrastukseni ovat tietenkin itseäni kiinnostavia, mutta vastapuolessa herätää vain huvittuneen tai jopa uhmakkaan reaktion.

Luulenko olevani kova muija? Luulenko pärjääväni miestä vastaan kadulla? Enkä käy treeneissä tavoitteena todistella jossain katutappelussa jollekkin dorkalle yhtään mitään. Eli harrastukseni eivät tähän mennessä ole tehneet minusta kiinnostavaa.

Vain jonkin sortin uhan joka luulee itsestään liikoja.

... Minulla on tarjota enemmän ajatuksia ja luovaa hulluutta kuin täydellistä ulkonäköä ja yllätysaterioita ja se ei ole naiselle mikään valttikortti deittailuelämässä. Ilman muuta kumppania etsitään tarpeesta. Tähän ikään mennessä olen ollut yli kuukauden 1kk — 1,5v kestävissä suhteissa vain 4 kertaa, joista ainoastaan yksi kesti yli vuoden ja sekin n. Lähtökohtaisesti suhtaudun myös kaikenlaisiin elämäntaito-opettajiin ja valmentajiin varsin myönteisesti. Hän jättää yrittämättä ja on yksin.

: Seksi mies päällä ryhmä homo seksiä

RED TUBE SUOMI KARVAINEN GAY HÄPY Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Mielestäni ei, koska sen suurin vaikutus on ylläpitää inhoamaasi yhteiskunnan patriarkkaalisuutta, vaikka sitten vain oletettua sellaista, joka on olettajalleen täysin todellista. Olen yrittänyt kysellä missä vika ja miksi ei kiinnosta, hänen vastauksensa on hyvin samanlaisia kuin teilläkin. Kyseinen parisuhde ei vaan ollut hyvä tai sanotaanko se ei ollut minulle toimiva. Opiskelen saavuttaakseni ammatillisen tayttymykseni.
Treffit iskuri gay sex shop vantaa Itse pidän sekä miehissä että naisissa epäviehättävänä laihuutta, tai ylilihaksikkuutta. Esimerkiksi eräs kaverini deitti paheksui ajatusta siitä, että seksiä harrastetaan ensimmäisellä kerralla, mutta toisella kerralla hän oli jo enemmän kuin thaihieronta vaasa gay novellit gay. Nyt tilanteemme on mennyt siihen jamaan että ensin loppuivat kaikki hellyyden osoitukset, jotka mieheni mielestä oli teeskentelyä ja koska koin että seksuaalinen kassakäyminen vaatii myös hellyyyttä ei vain itse aktia, niin sekin jäi pikkuhiljaa pois kokonaan. Vapaa-aikaa ei ole niin paljoa, että haluaisin käyttää siitä enempää kuin max. Tässä tullaan vaan aika nopeasti siihen, että onko pyrittävä huomioimaan kaikki mahdolliset erityisryhmät joista monista ei edes liene itse tietoinenkaan tai joita ei muista, kuten tässä tapauksessa on käynyt ja kuinka paljon vaivaa joutuu tekstejä muokatessa näkemään, että kaikki tulevat tasavertaisesti huomioiduksi.
MEIS HOMO KIINNOSTAA KUINKA TYYDYTTÄÄ MIES 877
Seksi mies päällä ryhmä homo seksiä 664
Seksi mies päällä ryhmä homo seksiä Kalu gay malmi hieronta

NAAPURIN KALU SEKSISEURAA HOMO SUOMI

helmikuu 8 hemmetin hyvää syytä sille miksi et saa parisuhdetta etkä seksiä Oletko ikinä ollut se mies, joka pyrkii tutustumaan naiseen “ihan vaan tälleen kaverina . Päätä siis, mitä haluat oppia ja missä haluat kehittyä. “kohderyhmänsä” ja pyrkiä olemaan kiinnostavaa kyseisen ryhmän edustajien silmissä. Eli onko joku muukin kokeillut seksiä kaverin tai muun pojan kanssa nuorena? Nimet · Nimipäiväkone · Tilaa odottajan uutiskije · Odottajien ryhmät . kiihotuihänes sentakia valitanut se oli luuraa olin silloin nuori T:MIES EN MUISTARKAA . jee jee ollaa lauettu kaverin munan päälle ja syöty toistemme mälliä olen hetero. toukokuu Isoissa kaupungeissa ulkomailla homomiehet ovat kokoontuneet yhteen käyttääkseen huumeita ja harrastaakseen seksiä samanaikaisesti.

Hotpojat gay dildo kauppa

Seksi mies päällä ryhmä homo seksiä